Mennäänkö syömään StreetJkl-tapahtumaan?

Ja jos mennään, kuinka paljon syödään?

Katuruokakulttuuri on luultavasti saavuttanut hypensä katon pikku hiljaa. Vielä muutama vuosi sitten, Ravintolapäivät sun muut streetfoodit olivat uutta ja jännittävää. Pikku hiljaa katuruokaan ja kaikkeen helposti syötävään, usein vähän terveellisempään ja kiinnostavampaan pikaruokaan ihastui koko kansa, ihan vauvasta vaariin. Lähes joka kaupungilla Suomessa on oma ruokatapahtumansa, usein useampikin.

Jyväskylässä tuo isoin katuruokatapahtuma lienee StreetJkl, joka alkaa niinkin pian kuin HUOMENNA! Itse olen mukana Lähiruokasnägärilläni. Voi kun tuosta pikku lähi-katuruokakojustani onkin tullut kesän aikana rakas. Kaaoksesta en meinaa päästä koskaan ja voin sanoa jo hieman odottavani tämän vikan kesän tapahtuman puristuksen loppua, mutta silti yhä innokaammin näihin ruokatapahtumiin aina lähden.

StreetJkl on jyväskyläläisen ja kuopiolaisen tapahtumatuottajan yhteinen projekti. Huipputyyppejä ja ammattitaitoisia tuottajia molemmat! Ilo on osallistua tapahtumaan, jossa järjestäjän roolin ja markkinoinnin voi jättää hyviin käsiin. Säiden armoillahan ulkotapahtuman aina ovat, mutta sitä eivät järjestäjät valitettavasti vielä voi ennustaa. Siinä oliskin loisto applikaatio, josta voisi tilata tapahtumalleen hyvän sään. Mikähän tuon palvelun arvo olisi? Noh, toisaalta, onneksi olemme luonnon armoilla niin stressaavaa kuin se yrittäjänä onkin.

StreetJkl:ssa on kahden päivän ajan yli 20 ruokamyyjää. Lähiruokasnägäri tarjoaa Jyväskylässä tuoreiden paikallisleipomon briossi-hotdogeja Lihaniekan kokolihanakilla tai Poutun tofu-kasvisnakilla tai vaihtoehtoisesti intialaista kookoscurrya suppilovahveroilla ja paikallisilla kasviksilla sekä Kallaveden kuhalla tai grillijuustolla. Vaan sen verran ehdin tarjontaa vilkaista, että houkuttelevia ruokia on muillakin..

Juuri nyt vuokrakeittiössä padat porisevat ja tämä omistaja yrittää hoitaa viime hetken asioita. Kokin työ kun ei nykyään aina ole vain ruuan laittoa.

Huomenna nähdään Jyväskylässä! Onko mitään mikä yhdistäisi ihmisiä niin kuin ruoka? Noh, kaduilla syöty ruoka.

Eipä hassumpaa kun...

...metsä alkaa takapihalta.

En muistanut kertoa, että me muutie Puijonlaaksosta Niiralaan tämän kaiken muun häsellyksen keskellä. Ostin ensimmäisen oman asunnon, pienen kaksion puutalokerrostalosta. Talo alkaa olla asuttavassa kunnossa, mutta valtavasti on vielä puuhaa... mutta ei ajatella sitä tänään. Koska metsään pääsee takapihalta. Kuinka montaa muuta asiaa voi tarvita?

Kun on niin paljon...

Olen useita kertoja miettinyt miten aloittaa seuraava blogiteksti. Blogi kun oli pakko jättää jonkunmoiselle tauolle kesällä yksinkertaisesti siksi, että työsuma oli niin valtava. Kesäkuussa aloitettu yritykseni, Organic Home Factory, vei kaiken ajan, yötä myöten. Aloin lähestyä pistettä jossa on pakko tehdä valintoja tai päätyy lopulta valitsemaan sairastumisen.

Kesä on ollut niin täynnä tohinaa, että tuntuu hassulta olla nyt tässä että kesän töitä on enää jäljellä yksi ruokatapahtuma! Kesällä järjestin Lasten Omat Festarit heinäkuussa, osallistuin yhteensä kolmeen ruokatapahtumaan ja yksi on vielä tulossa. StreetJkl on viikon päästä Jyväskylässä järjestettävä katuruokatapahtuma. Ihan ybercool tietysti ja se tarjoilee erilaisia ruokamakuja yhteensä yli 20 ravintolalta ja kiertävältä ruokakojulta.

Minun kiertävä lähi-katuruokakojuni Lähiruokasnägäri osallistuu StreetJkl-tapahtumaan paikallisia raaka-aineita suosivalla kojulla. Menussa on tällä kertaa gourmet-hodari kokolihanakilla tai kasvisnakilla itse valituilla täytteillä (kasviksia, fetaa, jalopenotahnaa, linssitahnaa, kotitekoista ketsuppia, chilikastiketta) sekä intialaista currya joko grillatulla Kallaveden kuhalla tai grillatulla Huuskolan jäätelön grillijuustolla. Curryssa käytetään myös suppilovahveroita ja paikallisia kauden kasviksia. Tulisuusasteen saa valita itse.

Ennen StreetJkl-tapahtumaa, ollaan ja möllötetään niin paljon kuin mahdollista poikani kanssa kotona. Toki muitakin töitä olisi vaikka muille jakaa (ja kohta sitä jakamista pitää harkitakin), mutta nyt viikonloppuna yritän unohtaa ne hetkeksi ja tehdä jotakin hauskaa. Lapsi on nimittäin tänä kesänä joutunut liiaksikin tottumaan siihen että äiti on aina "isoissa töissä". Onneksi pojalla on niin hyvä isä, joka erostamme huolimatta on lapsemme arjessa tosi paljon mukana. Sekä isovanhemmat jotka hoitavat poikaani ja auttavat yrityksen asioissa. Onneksi, koska muutoin yksinhuoltajan yksityisyrittäjyydestä ei tulisi mitään. Nyt jo ollaan rajoilla onko tämä mahdollista vai ei.

Toivon että blogin päivittämistä auttaisi se, että olen pitkän harkinnan jälkeen päättänyt hankkia digijärkkärin. Oon kärsinyt itse siitä, että huono kuvanlaatu pilaa kivankin blogitekstin. Toivotaan, että se houkuttelisi myös lukijoita.

Tulevaisuudessa aion blogissa kirjoittaa enemmän myös perheemme elämään liittyvistä jutuista. Poikani isä on alun perin Marokosta ja syyskuun puolivälissä suuntaamme sinne pojan suvun luo vierailulle. Mukaan lähtee poikani lisäksi äitini. Matkasta postaan myöhemmin!

Tässä postauksessa ei ole kuvia, toivotaan että seuraavassa ne ovat entistä parempia!

Pahoittelut! Saija tuossa aikaisemmassa postauksessa pahoitteli omaa blogihiljaisuuttaan, ja pakko liittyä kuoroon. Kesä tainnutti kirjoittajan! Ja kesäherkut...  

Onni on mansikkapaikka omalla pihalla

Kallavesj, Kallavesj... ja kun oikein tihrustaa niin näkyy sieltä Puijon tornikin.

Viimeaikoina iltapäivälehdet ovat hehkuttaneet säätä. Milloin on varoiteltu helteestä ja milloin annettu toimintaohjeita myrskyn varalle ("vältä matkustamista, kerää lemmikit ja puutarhakalusteet turvaan"). Ihan oikeasti! Entäpä jos vaan käytettäisiin maalaisjärkeä? Toisaalta, onhan se hyvä jos ei ole suurempia murheita maailmassa uutisoitavaksi! 

Menkää ihmiset ja antakaa myrskyn riepottaa ja auringon helliä! Käykää oman ja naapurikylän kekkereissä, Viinijuhlilla ja KuopioRockissa, Lähiruokasnägärillä Kiuruveden Iskelmäviikoilla, maistakaa mansikkaa, popsikaa pottua ja herkutelkaa herneillä! Koneella ehtii istua sitten syksymmälläkin. 

Senja

Keskikesän villivihannesjuhlaa: SATOA goes WILD

Senja repii oletettavasti jo hiuksia päästään takiani. Blogi on nimittäin osaltani jäänyt hetkeksi yrityksen perustamisen kaaokseen. Kaaos se nimittäin ainakin näin alkuun on, kun pitäisi hoitaa sovittuja töitä, yrityksen paperiasioita ja joskus (kai) nukkuakin. Sairasteltukin on ihan liikaa.

Blogia on ollut silti ikävä. Tämä on leppoisempaa kirjoitettavaa kuin moni muu. Blogi on myös itsensä peilaamista, ja moni kutsuu sitä terapeuttiseksi. Silti sillä (toivon mukaan) on oma yleisönsä.

Blogin päivitykseen on tällä kertaa herkullinen ja kaikin puolin loistava syy. Kuopiossa järjestetään tulevana viikonloppuna, 17.-18.6. uusi ruokatapahtuma, SATOA goes WILD. Se on huippusuositun Satoa Kuopio Food Festivalin oheen syntynyt keskikesän tapahtuma. SATOA goes WILD ärjestetään yhtä aikaa kuin Kuopio Tanssii ja Soi-viikko. Kesäkuu on vielä hyvää aikaa poimia villiyrttejä luonnosta.

SATOA goes WILD kokoaa yhteen kuopiolaisia ravintoloita, jotka tarjoavat kahden päivän aikana pieniä annoksia, joissa on hyödynnetty villivihanneksia. Tänä vuonna mukana ovat Salacavala, Kummisetä, ravintola Savo, King's Crown, Musta Lammas, Isä Camillo, Leijona Catering, VS Ravintolat, Intro ja Houkutus. Mutta Satoa Wild ei toimikaan kuin mikä tahansa ruokatapahtuma. Tapahtuma kiteytyy 30 euron ruokakartan ympärille. Se sisältää pienen villivihannesannoksen jokaisessa mukana olevassa ravintolassa.

Karttoja saa ostettua Satoan nettikaupasta, mukana olevista ravintoloista tai Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin info-pisteestä aina lauantaihin 18.6. klo 16 asti.

Villivihannestapahtuma on piriste kuopiolaiseen alkukesään. Koska niin paljon kuin ehkä taistelenkin totuutta vastaan, tahtoisin pitää tätä kukkien loistoa, juhannuksen läheisyyttä ja Suomen kesäkuun epävakautta alkukesänä yhä.

Poimin itse joka kevät ja kesä villivihanneksi luonnosta. Suuren osan kerään teetä varten kuivattavaksi. Lemppareitani pitkään haudutettuna ovat mustikanlehti, vadelmanlehti, nuori koivu ja voikukka. Niistä saa voimaa kylmänä syksynä ja talvenakin. Hauskaa on, että pian 3-vuotias poikanikin tykkää villiyrttiteestä hunajalla maustettuna. Luonnon yrteissä kun ei ole kofeiinia, niin olen hänelle uskaltanut maistiaisia antaa.

Käytän villivohanneksia myös risotoissa, pestoissa, kasvispihveissä ja smoothieissa. Ja tietysti nokkosletuissa, jotka vat jopa parempia kuin pinaattiletut. Nokkosessa on myös rautaa hurjasti enemmän kuin pinaatissa, mikä ennen kasvissyöjänä oli yksi syy nokkosen käyttöön. Salaattiin pilkon välillä voikukan lehtiä. Voikukka on maultaan jopa parempi kuin rucola.

Jos villivihanneksia ei ole vielä ylistetty tarpeeksi (koska huippu juttu ne kaikin puolin ovat, ravintoarvoiltaan, ilmaisuudeltaan ja väritykseltään), menepä ostamaan itsellesi SATOA goes WILDin kartta ja maistele makuja ilman, että joudut itse tarpomaan edes metsässä tai ottamaan esiin kattilaa ja pannua. Kartan hinta on 30 euroa ja se sisältää pienen annoksen kaikissa mukana olevissa ravintoloissa.

Mutta jos tahdot myös metsään (mikä on aina hyvä idea), tässä loppukesää varten resepti niihin ihaniin nokkoslettuihin.

2 kananmunaa
5 dl maitoa
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl spelttijauhoja
1,5 dl huuhdottuja ja ryöpättyjä nokkosia, mitä nuorempia sen parempia, mutta heinäkuun alkuun saa luonnosta ihan hyviä. Kuivattukin nokkonen käy.
1 tl suolaa
0,5 dl voisulaa

Voita paistamiseen

Riko kananmunat. Lisää maito ja jauhot vähän kerrallaan. Sekoita.

Huuhdo ja keitä nokkoset vedessä nopeasti. Lisää nokkoset silputtuina taikinaan. Lisää voisula ja suola. Sekoita uudestaan. Paista pannulla tai uunissa letuiksi tai pannariksi. Tarjoa vaikkapa puolukkahillon kanssa.

Miniristeilyllä

Ihan hävettää myöntää, kuinka huonosti sitä kotikaupunkinsa tunteekaan. Huomasin tämän taas viikonloppuna, kun pääsimme pitkästä aikaa veneilemään ihan ajan kanssa (=muutamaksi tunniksi, mutta kuitenkin).

Kun siirtyy auto- tai pyörämatkustajasta venematkustajaksi, pääsee katsomaan lähiseutuja ihan eri vinkkelistä. Ja kun uskaltautuu vähän kauemmas vakioreiteiltään, voi löytää aarteita - vaikkapa pienen punaisen mökin koivujen katveesta! 

Kallaveden saarissa on myös hienoja ja siistejä retkeilypaikkoja laavineen ja vessoineen, mutta tällä kertaa emme suunnanneet niihin vaan menimme vain sinne minne kokka kulloinkin osoitti. Eteläinen Kallavesi; Saaristokaupunki, Petonen ja Hiltulanlahti näyttivät järveltä päin aivan erilaisilta.

Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan - riittää kun vaihtaa näkökulmaa! 

Saaristokaupunkikin näyttää viihtyisälle tästä vinkkelistä

Ja kun kerran reissussa ollaan, pitää olla eväätkin sen mukaiset. Kuopion Frans&Sophie -ravintola takasi sen, ettei reissulaisten tarvinnut palata kotiin tyhjin vatsoin! Saimmepa vielä viedä lämpöisen leivän kotiin tuliaisiksi.

Niin että kuka sanoo ettei lähimatkailu ole muka tarpeeksi mukavaa? En ainakaan minä! Hii-o-hoi!!!!!

-Senja

Uusperheen juhlat, onnistuneet pippalot vai helvetilliset pirskeet?

Kevään tultua alkaa taas juhlakausi. Niin myös meillä. Katraan ensimmäinen aloitti juhlaputken pääsemällä ripille, ja kieltämättä muutaman kerran piti miettiä, kuinkas ne onnistuneet juhlat järjestetäänkään?! Juhlien järjestämisestä on opaskirja jos toinenkin, mutta harva niistä kertoo niistä oikeista kipupisteistä; kuinka saada kaikki rakkaat saman katon alle silloin, kun kyseessä on uusperhe. Parhaimmillaan jopa niin, että vieraistakin osa on uusperheitä. 

Itselleni oli selvää, ettei juhlia järjestetä kummankaan vanhemman kotona ja että kumpikin vanhempi saa osallistua juhlan järjestämiseen. Onneksi lasten isä oli samaa mieltä. Päädyimme vuokraamaan seurakunnalta Poukaman leirikeskuksen takkatuvan. Hinta oli varsin kohtuullinen ja sijainti enemmän kuin idyllinen - kilpailutus todellakin kannattaa. Jopa seurakuntien tiloissa oli suuria hintaeroja, ja siinä vaiheessa kun muutaman tunnin juhlatilan hinta kilpailee viikon etelänmatkan kanssa, kannattaa miettiä - vaikka hinta "sisältäisikin astiat".

Sovimme lapsen isän kanssa löyhät raamit siitä, mitä tuomme juhliin. Jollain toisella olisi ehkä toiminut se, että "minä leivon, sinä maksat", meillä puolestaan oli suvuissa monta innokasta leipuria joista jokainen pääsi loistamaan ja tarjoilusta tuli monipuolinen. 

Kävimme porukalla laittamassa paikat kuntoon edellisenä iltana, jolloin itse juhlapäivälle jäi vain juhliminen.  

En toki ota vastuuta seurauksista, jos jossain toisessa perheessä homma ei välttämättä suju ihan näin mallikkaasti. Pointtini on kuitenkin se, että unohdettaisiin perinteet ja mentäisiinkin rohkeasti niillä askelmerkeillä, jotka omaan tilanteeseen parhaiten sopivat. Vaikka näin: 

• Anna juhlan sankarin tehdä vieraslistansa ja kunnioita sitä. Jos et itse ole juhlan aihe, niele kiukkusi, unohda kaunasi ja tee kaikkesi, että sankarin juhlasta tulee hyvällä tavalla ikimuistoinen. Keskity niihin, jotka tulevat paikalle, älä niihin jotka jättävät juhlan väliin. Ole ystävällinen kaikille. Saat siitä vähemmän traumoja kuin se, joka turhaan odottaa kutsua juhliin.
• Hanki ulkopuolinen, neutraali, tarpeeksi iso tila
• Anna kaikkien halukkaiden osallistua juhlan järjestämiseen omalla tavallaan ennalta sovittujen raamien puitteissa (vaikkapa niin että "sinä tuot suolaiset, minä makeat, käykö näin?"), ettei kenenkään tarvitse tuntea itseään ulkopuoliseksi. Jos olet ainoa joka tarjoiluja päätyy tekemään, huomioi kuitenkin edes toinen vanhempi niin, että "hyväksytät" suunnitelmasi hänellä. Jos siis on tilanne, että toista vanhempaa tai muuta läheistä kiinnostaa millään tavoin...
• Toinen vanhemmista hoitaa juhlatilojen yms varaukset, pitää toisen  ajantasalla, hyväksyttää ideat ja tilavuokrat yms. pakolliset maksut jaetaan.
• Kahvia ei ole pakko kierrellä kaatamassa vieraiden joukossa (jos et halua), pumpputermarikin toimii - tai neutraali, ulkopuolinen keittiöhenkilö. Meillä oli molemmat.  
• Jos tiedät, ettei homma tule toimimaan, tingi juhlien kestosta. Mieluummin hyvin sujunut kahvihetki rakkaiden kesken vaikka kahvilassa kuin viikonlopun kestävät pohjalaishäät, joissa homma menee jossain vaiheessa painiksi. 
• Jos tilanne on räjähdysherkkä, ei kukaan kiellä porrastamasta vieraita tai järjestämästä vaikka erillistä päivä- ja iltajuhlaa eri vieraineen. 
• Keskity oleelliseen, älä "lillukanvarsiin". 

Mukavia juhlahetkiä! - Senja

Elävät kyläyhteisöt

Harrastan lastenvaatteita, luomu- ja lähiruokaa, blogeja, ompelua, luonnossa liikkumista ja uimista. Näin olen vähän aikaa kirjoittanut työhakemuksiin. Tosin nyt olen työhakemusten kirjoittamisen lopettanut, kyllästynyt keikkatyöhön, osa-aikaisuuksiin, rikottuihin sopimuksiin ja määräaikaisuuksiin. Aloitin siis oman yrityksen. Töitä on nyt niin paljon kun vain vuorokaudessa riittää tunteja, mutta riskejä on. Oma elämäntilanteeni huomioon ottaen riskit ovat isojakin. Mutta luonteeni on sen verran sinnikäs ja itselleni tekeminen sopii minulle, joten tässä sitä ollaan.

Eilen loppui StreetKuopio-tapahtuma, jossa myin ruokaa Lähiruokasnägärissä. Tavoitteeseen pääsin ja lauantaiksi piti jo vaihtaa menua kun ruuat loppuivat jo kuudelta. Lähiruoka kiinnostaa, samoin kuin kaikki vaihteleva, lyhytkestoinen, pop upit ja kadulla ja jopa metsissä tapahtuma. Tulevaisuudessa Lähiruokasnägärin voi tilata juhliin, tapahtumaan ja pop upina vaikka toiseen ravintolaan tai oikeastaan mihin vain. Käytä mielikuvitustasi ja laajenna sitä rajaa mikä ei ole raja.

Radiossa väiteltiin juuri, voiko maaseutu ja kylien elämä vielä virota. Maalta kotoisin oleva helsinkiläistynyt toimittaja oli sitä mieltä, että ei kovin kantsi edes yrittää, kun töitä ei kerran ole. Miestoimittaja taas piti maaseudun elävöittämistä ja kaiken pienimuotoisen toiminnan ylläpitoa hyvänä.

Noh, arvatkaa mitä mieltä minä olen?

Tietysti maaseutua pitää elävöittää ja ennen kaikkea tasapainoisesti modernisoida. Tarvitaan uusia kyläyhteisöjä, jotka työllistävät itse itsensä. Tarvitaan osuuskuntia, pienyrittämisen tukemista (siis oikeaa elvyttävää rahoittamista, markkinointia, uudistamista ja tehostamistakin). Byrokratian valtavuus on se mikä Suomessa vie työt muualle, saa yrittäjyyden olemaan vatsahaavassa pakertamista (kun ei ole varaa millään ilveellä palkata työntekijöitä). Vaikka kuinka tekisi työtä kutsumuksesta vaikka maaseudulla pientilallisena tai maaseutumatkailun parissa, ei se kutsumus riitä tuomaan maaseudulle työtä. En näe mitään syytä mikseivät ihmiset eläisi maaseudulla ja pienemmissä kaupungeissa, jos siellä olisi mielekästä työtä ja vireä ilmapiiri. Mutta se vaatii alkuun rahaa, työllisyysrakenteiden huomattavaa helpottamista tai muutoin uudistamusta ja oikeita ihmisiä suunnittelemaan tätä. Tietyt rakenteet on saatava uudistumaan.

Emme me Suomessakaan tahdo mitään multikansallisia yrityksiä hoitamaan kaikkea liiketoimintaa. Monikansallisuudelle on paikkansa niin kauan kun se toimii eettisesti ja hoitaa suhteensa tuottajiin hyvin. Tarvitaan raikkaampaa otetta maaseutuyrittämiseen, teknologian ja sosiaalisen median hyödyntämistä, etätyötä, luovan alan rahoittamista ja mahdollisuuksia kehittää uusia innovaatioita.

Muutoin me emme a) luo hyvinvointia b) asuta niitä alueita joiden kulttuuriperintö on niin tärkeä ja c) uudistu ja luo työllisyyttä kun sitä tarvitaan.

Terveisin, Saija joka kuulostaa ihan poliitikolta mutta kun!!!

Lähiruokasnägäri: On aika tehdä jotain uutta...

No niin.

Nyt siihen yrittäjän arkeen. Mikä on siis muuttunut verrattuna freelancerin työhön. Kaikki ja toisaalta ei mikään.

Yhä teen töitä koko ajan ja epäsäännöllisesti, mutta kuitenkin joustavasti. Nukun välillä yöt, välillä oikeastikin teen joka yö töitä. Olen väsynyt ja kireä, mutta toisaalta pidän sitten täydentävästi vapaata viikolla, viikon loman pienellä varoitusajalla ja nukun enemmän. Silloin huokaan ja ajattelen, että kyllä tämä tästä. Pienen lapsen yh-äitinä tässä on sekä haasteita että mahdollisuuksia. Nyt kokonaisuus on vielä positiivisen puolella, muuten en kai tässä yhä olisi.

Lähiruokasnägäri on vain yksi yritysideoistani. Pääosin teen viestinnän, toimittajan ja markkinoinnin töitä ja järjestän tapahtumia. Lähiruokasnägärin voi toivottavasti tulevaisuudessa tilata tapahtumiin, työpaikalle, juhliin tai minne vain. Lähiruokasnägäri tekee raikasta katuruokaa lähituottajien aineksista. Esimerkiksi nyt StreetKuopio-tapahtumassa hyödynnän pääosin Reko-tuottajien aineksia. Reko-tuottajat tulevat myös myymään tähän tapahtumaan tuotteitaan kuluttajille suoraan.

Tykkään Reko-ringin ideologiasta ja ajatuksesta, että kuluttajat kohtaavat tuottajan suoraan. Reko-renkaat toimivat Facebookissa, esim. Kuopiossa Facebook-ryhmä löytyy nimellä Reko Kuopion tori. Sinne liittyessään pääsee myös tilaamaan tuotteita Reko-tuottajilta. Tuotteiden jaot ovat joka toinen keskiviikko klo 16-16.45 Kuopion torilla. Koko kesän aikataulut löydät tämän blogin sivulta.

Lähiruokasnägäri pe ja la 20.-21.5. osana StreetKuopio-katuruokatapahtumaa!

Tarjolla:

Luomulihahampurilainen
- yrtti-jugurttikastike
- tomaatti, punasipuli, salaatti

7 e  
grillijuustosiivu 1,50 e

Paneroitua ja sitrusmarinoitua kuhaa tai grillijuustoa wrapissa
- yrtti-jugurttikastike
- tomaatti, punasipuli, salaatti

7 e
kuha tai juusto lisäannoksena 1,50 e

Jäätee vihreästä teestä, villiyrteistä ja luomusitruunoista

2 e

StreetKuopio ja katuruokatrendi

Heipparallaa vaan!
Olen näinä päivinä rekisteröinyt yritykseni, ja vaikka kuinka olen valmistautunut kaikkeen (muka) hyvin, on tässä mennyt päivät ja yöt vääntäessä ja kääntäessä, töidenkin hoitamisessa, arjen pyörittämisessä ja..no en oikeastaan enää edes muista missä kaikessa.

Eli jos aloittelevan yrittäjän tunnusmerkit ovat sumuinen ajattelumaailma, yötyöt ja vähäiset vapaat, niin kaikki kriteerit täyttyvät. Olen siis yrittäjä, jihuu!!!

Tulevana viikonloppuna, perjantaina ja lauantaina 20.-21.5. olen mukana StreetKuopio-katuruokakadulla. StreetKuopio on kahden yrittäjän (uusia kollegoitani selvästi siis) konsepti, jossa sekä paikallisten ravintoloiden että kiertävät katuruokakojut kokoontuvat yhteen tarjoamaan maukasta ja jännittävää purtavaa ihmisille.

Katuruokatapahtumissa, kuten myös koko katuruokatrendissä, hienoa on se, että ruoka on usein pop up-tyylisesti tarjolla vain sen yhden tapahtuman ajan. Länsimaissa, ja varsinkin Suomessa, ruoka ja ruokailu on menettänyt paljolti yhteisöllisen merkityksen. Tästähän puhutaan paljon, kaikki pakenevat työpaikoilla omiin pöytiinsä syömään, perheet eivät syö edes yhdessä, saati kutsu ketään illallisille tai keräänny koko ystäväpiirin kera brunssille. Ruoka liittyy vahvasti kulttuureihin, ja kulttuurimme on nyt päätynyt viimein avautumaan myös uusille yhteisöllisille ilmiöille.

Itse koen katuruokabuumin raikastavana ja piristävänä ilmiönä. Katuruoka ei pikaruokatyyppisestä asustaan huolimatta ole useinkaan kovin epäterveellistä. Siihen liittyy monikulttuurisuus, helposti syötävyys, jännittävyys ja uudenlaisuus, mutta myös terveellisyys. Sen takia katuruokatrendi on mielestäni myös kiinnostava ja tervetullut ihan kansanterveydellisestä lähtökohdasta.

StreetKuopio on Kuopioon siksi äärimmäisen tervetullut. Katuruokatapahtumia mahtuisi tänne minusta lisääkin.

StreetKuopio järjestetään siis Kauppakadulla 20.-21.5. pe klo 11-21 ja la klo 11-19. Paikalle tulee 20 (!!) yritystä tuotteineen.

Itsekin osallistun StreetKuopioon uudella Lähiruokasnägäri-ideallani. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin...

Herkuttelua ja toivottavaa hyvää, aurinkoista säätä,
Saija

Varma kesän merkki

Jos sairaanhoitajilta kysytään, varma kesän merkki on trampoliinien ilmaantuminen pihoihin ja pienten sekä isompien pomppijoiden ilmaantuminen ensiapuun. Pitipä meidänkin testata tämä palvelu, kun perheen pienin heitti hallitsemattoman voltin ja jalka sanoi riks-raks-poks. 

Kyseessä oli tietenkin vielä lauantai-iltapäivä, jolloin Kuopiossa päivysti enää Kys. Ennakko-odotukset eivät olleet kauhean korkealla kun yhteispäivystykseen menimme ja näimme sen nuhanenien joukon, joka odotti lääkäriin pääsyä. Lääkärin tapaamisen ja röntgenkuvien jälkeen pääsimme kuitenkin nopeasti päivystysosastolle, jossa jalka kipsattiin. 

Vaikka tämä on ruokablogi, en malta olla jakamatta tätä Kys-kokemusta! Olimme erityisen ilahtuneita (ja positiivisen hämmästyneitä) siitä, että kiireisellä sairaalahenkilökunnalla oli aikaa kohdata ihminen ihmisenä. Kiire oli, sen huomasi kun katseli viereisiin tiloihin, mutta silti oli aikaa pysähtyä pienen potilaan viereen, kysyä vointia ihan nimellä, tuoda eriväriset sidetarpeet näytille ja huomioida meidät perheenä. Erityisesti mieltä lämmitti se, että hoitaja tuli kertomaan että "toimenpide ei saa sattua eikä traumoja saa syntyä" ja sitten lääkittiin. Asenne todellakin ratkaisee! Saman hoidon olisi voinut antaa myös "naama nutturalla" eikä oven pielessä ollut hymynaamatauluja, joilla asiakas voisi lähtiessään arvioida hoitoaan... henkilökunta hymyili ja jutusteli mukavia  ihan omaehtoisesti samalla kun teki työtään!

Nyt sitten koetamme saada ajan kulumaan niin, ettei pikku potilas aivan täysin hermostu paikallaan makaamiseen. Luvassa paljon helmiaskartelua, auto- ja rataslenkkejä ja tv:n töllöttämistä. 

- Senja

Kesäfiiliksissä

Viime päivinä on sää hellinyt ihan urakalla! Sehän tarkoittaa myös sitten sitä, että kohta sitä saa, kotimaista pottua, porkkanaa ja muuta kasvista tuoreena pöytään. (Ei tosin omalta kasvimaaltani, sieltä poimin eilen kesän ekat nokkoset nokkossämpylöihin.) Lämpö on  innostanut myös aurinkoisella seinustalla kasvavan mustaherukan kasvamaan ja kukkimaan. 

Viime vuonna istutin viiniköynnöksen ja kerkesin jo manaamaan tappaneeni sen. Mutta kappas vaan, kun menin repimään sitä ylös maasta, olikin siihen ilmestynyt pulleat silmut! Mahtavaa! Ehkä tänä vuonna saan siitä jopa viinirypäleen?! Oi tätä omavaraisuutta! ;)

Sadonkorjuuta odotellessa tein perheelle nopeita perunapihvejä aikaisemmin kehumani Tuoreverkon luomuperunasoseesta. Kuorin sosetuubin ja leikkasin soseesta noin sentin paksuisia lantteja. Pyöräytin lantit kananmunassa ja paistoin kuumalla pannulla voissa, paistovaiheessa maustoin suolalla, pippurilla ja valkosipulijauheella. Menivät kuin kuumille kiville! Toimii myös helppona mökki- ja retkeilytarjottavana ja on gluteeniton/laktoositon jos vaihdat voin öljyyn. 

Nyt menen vielä nauttimaan auringosta! Loppuviikoksi on luvattu sateita ja sehän tarkoittaa sitä, että nyt on oikea aika kylvää nurmikko ja perustaa mansikkamaa.

-Senja

"Maailman helpoin synttärikakku" (mitä se sitten tarkoittaneekaan)

Meillä juhlitaan lastenjuhlia ja googlasin etukäteen "Maailman helpoin syntymäpäiväkakku"... No joo, helppoustasojahan on monia, itselle se "helppo kakku" tarkoittaa lähinnä leipomosta noudettua tai jossain kahvilassa nautittua kakkupalaa, joten en ollut löytöihini kauhean tyytyväinen. 

Lopulta päädyin tekemään hyytelökakun, koska se vaati vain yhden kilautuksen kaverille ja hieman googlailua tuon liivatejauheen käytön suhteen. Lisäksi sain hyödynnettyä kakkuun pari desiä viimekesäisiä karviaisia. Liivatetta olisi voinut käyttää vähän vähemmän, mutta eipä kakku valunut pitkin lautasia (eikä olisi valunut vaikka olisi tapahtunut mitä tahansa, luultavasti kompastumistapauksessakin kakku olisi pompannut kumipallona takaisin lautaselle). 

Joten jos et oikeasti ole mikään leipuriässä, mutta saat järjestää juhlia, tässä ohje maailman helpoimpaan kakkuun: Tee sellainen kakku kuin suurinpiirtein osaat tai osta kaupasta valmis kakku. Pakastealtaasta löytyy. Hätätilanteessa myös pari litran jäätelöpakettia toimii - testattu on. Tunge päälle niin paljon koristeita kuin mahtuu ja ta-daa, se on siinä! Ihan hyvä se on!

Keskity mieluummin itse asiaan eli juhlintaan! 

-Senja

PS. Puolustuksekseni kerron, että olen kyllä väsännyt vuosien varrella jos minkälaista Simpsons- ja nallekakkua vaihtelevilla menestyksillä, tuskanhiki valuen ja koko perhettä terrorisoiden, kunnes tajusin - vihdoin - että ei oo pakko jos ei osaa eikä halua! 

Satamassa tapahtuu

Jos minun pitäisi valita yksi ruokamaa, en osaisi valita. Mutta ehdottomasti top 3:ssa olisi Italia. Olen jopa asunut ja ollut töissä ravintolassa Italiassa. Tarjoilin eteläisen Italian saarella Sisiliassa nelisen kuukautta. Palkka oli niin kehno, ettei suomalainen voinut sitä oikein käsittää, mutta ruoka oli hyvää ja sitä sai päivittäin syödä työn päätteeksi ilmaiseksi.

Tutuksi tulivat pastat, antipastot ja risotot. La Tavernetta da Pierossa, jossa olin töissä, ei pitsaa tarjoiltu, mutta sitä söin vapaa-ajalla. Ja hyvää se oli, tietenkin, pitääkö vielä mainita että erilaista kuin Suomessa? Samoin erityinen elämys olivat vihannekset ja hedelmät torilta (50 senttiä-1,5 e kilolta) sekä tietysti erityinen ilmasto ja ihmiset. 

Matkalla tutustuin myös poikani isään, mutta se on toinen tarina... 

Kun kotouduin Suomeen yli kolme vuotta sitten, oli italialaista ruokaa ajoittain ikävä. Sitten serkkuni tutustutti minut Sorrentoon. Olin raskaana, vauva potkiskeli mahassa ja ravintolan omistaja Paco Nucci suositteli minulle sitruunakakkua. Mutta ei mitään missä on juustoa, listeriariskin takia. Kakku oli hyvää ja sittemmin vierailin Sorrentossa monta kertaa. Teinpä siellä muutaman työvuoronkin. 

Nyt Sorrenton perustaja Paco Nucci on Satamankulman perustajan Anja Lapin ja toisen italialaisen, Luca Di Francon kanssa avannut ravintolan myös Satamaan. Galleria- ja tapahtumatilan yhteydessä tarjoillaan pastaa, kalaa, lihaa, salaatteja ja vihdoinkin myös italialaista erikoisuutta eli gnoccheja (vedessä keitettyjä perunapalleroita, ja hyviä sellaisia). Gnocchit kuuluivat ruokalistalleni erityisesti kaksikymppisenä, jolloin matkustin parin vuoden aikana useampia kertoja Pohjois-Italiassa, kun ystäväni asui siellä. Söimme pienissä tavernoissa pitsaa, pastaa ja gnoccheja, unohtamatta täydellisen risoton metsästystä. Onneksi ystävänikin oli hyvän ruuan ystävä, hän kokkasi varmasti parhaimpia syömiäni aterioita ikinä. 

Mutta takaisin Satamaan ja Capri Marinaan. Liikun Satamankulmassa paljon työasioissa. Tuotan muun muassa Anja Lapin kanssa heinäkuulle uutta lasten kulttuurifestivaalia. Eilen, pitkän työpäivän päätteeksi istuin lapseni kanssa Satamankulmassa ja päädyin tilaamaan meille testiateriat. 

Lapsen lihapullat ja ranskalaiset-annos oli mainio. Lihapullat olivat niin hyviä, että pari upposi omaankin suuhuni. Ovatko nämä niitä aitoja italialaisen äidin tekemiä lihapullia? Ehkä, sillä hyviä ne olivat. Lihassa maistui mukavasti savun maku, ja tomaattikastike oli maistuvaa. Lapsikin tykkäsi. Itselleni tilasin Insalata Capresen eli yksinkertaisesti tomaattia ja mozzarellaa siivutettuina ja balsamico-etikan ja hyvän oliiviöljyn kanssa tarjoiltuna. Capresea söin Sisiliassa usein, monta kertaa alkuruokana ennen pastaa. Italialaisethan eivät ikinä voisi kuvitella syövänsä pääruokaa ja salaattia yhtä aikaa, saati samalta lautaselta! Rikos ruokaetiketissä on suuri. No, Sisiliassa ruokaan suhtauduttiin avoimemmin kuin pohjoisessa, siellä saatettiin jopa syödä useita ruokalajeja yhtä aikaa. Mutta ei, salaattia ei sielläkään syöty lämpimän ruuan kanssa yhtä aikaa. Minä suomalaisena taas en tottunut salaatin puutteeseen aterialla, joten capresea ja vihreää salaattia kului. 

Ilta oli ihana, kevät on tuloillaan ja jäät juuri lähteneet. Istuimme poikani kanssa ulkona terassilla ja söimme. Heti tuli tarve mennä Capri Marinaan uudestaan ja testata esimerkiksi kalatäytteistä lasagnea, alkuruokapöytää ja pastoja. Onneksi sinne nyt pääseekin päivittäin! 

Mennään sinne missä on vesi, 

Saija

Puoli kiloa päivässä

Tuotesijoitteluvaroitus! Maukas sellainen! 

Kun asuu yhdessä neljän ruokarajoitteisen kanssa, on arkiruokien keksiminen välillä aika haastavaa. Ja ettei menisi ihan syyttelyksi, täytyy myöntää, että silloin kun muu perhe tanssii riemutanssia makaronilaatikkovuoan tai spagettikattilan ympärillä, möksötän sitten itse nurkassa... 

Olenhan minä toki tehnyt itselleni "makaronilaatikkoa" jossa olen korvannut makaronit keitetyllä kukkakaalilla ja spagettia, joka onkin oikeasti kesäkurpitsaa. Mutta kun ei aina jaksaisi kehitellä "kasvisversioita" vaan haluaisi päästä helpolla ja kuitenkin saada sen "puoli kiloa päivässä" -kasvistavoitteen täyteen... Tähän tarpeeseen löysin Tuoreverkon valmiit soseet. Mahtavaa että se kuuluisa "jokumuu" on kuorinut, silpunnut ja soseuttanut ja huolehtinut samalla siitä, että raaka-aineet ovat pääasiallisesti kotimaisia! Kokille jää se paras osuus - kehujen kerääminen. Tai tässä minun tapauksessani syöminen! 

Punajuuri-Vuohenjuustokeitto viidessä minuutissa!

Kuvassa näkyvän punajuurikeiton tein vastaavanlaisesta soseputkilosta kuin kuvassa oleva Juuressose - mutta ehdin rämpiä putkilon siihen kuntoon ettei siitä enää kuvattavaksi ollut. Pusersin soseen (500g) kattilaan, lisäsin desin verran vettä, vajaan neljänneksen lihaliemikuutiosta ja vuohenjuustoa pari "lanttia". Kiehautin ja se on siinä. Tuunasin lautasella tuoreella timjamilla, vuohenjuustolla ja mustapippurirouhaisulla. 

Toisena päivänä tein Maa-artisokkasoseesta keiton muuten samalla ohjeella, mutta vuohenjuuston sijasta laitoin tuorejuustoa. Lisäsin lautasella keittoon vielä paistettua broileria ja timjamia. Ihanan pehmeän makuinen keitto tuli ja sopisi hyvin myös juhlaruuaksi!

Istutin eilen pihalle perunaa vanhaan kylpyammeeseen. Siinä talvehtineet ruohosipulit ovat jo siinä mitassa että niitä pääsee pian napsimaan leivän päälle. Timjami, köynnösruusu ja viiniköynnös eivät olleet niin onnekkaita, vaan taisivat tulla tiensä päähän. 

Viime kesänä yritin kasvattaa pienellä kasvimaallani porkkanaa ja tilliä, joista kumpikaan ei varsinaisesti menestynyt. (Lievä ilmaus...) Oikeastaan ainoa kasvi, jonka saan perunan ja ruohosipulin lisäksi kukoistamaan, on metsämansikka. Periksi ei kuitenkaan anneta. Mitähän tänä keväänä keksisi? 

Pohtii Senja

PS. Nokkoset alkavat kohta olla jo sadonkeräyskunnossa! Tiedossa ainakin nokkossämpylöitä. 

Mistä on mummolan tunnelma tehty?

Nautin aamiaista usein kahviloissa, syynä työni luonne. Perustan parhaillaan yritystä, käyn yrityskurssia, yritän hoitaa kaikki laskutettavat työt ajoissa ja ehtiä vielä hioa suunnitelmia ja kustannusarvioita tulevaa varten.

Täytynee sanoa, että on hiukka kiireistä ollut.

Yhtenä aamuna, kun tuntui, ettei valoa ole enää edes siellä tunnelin päässä, päädyin istumaan hotelli Savoniaan. Olin saanut rahdattua lapsen päiväkotiin kahdeksaksi (no, luultavasti kello oli taas 5 tai 10 minuuttia yli) eikä minua huvittanut ajatus aamukaaokseksi jääneestä kodistamme. Asun Puijonlaaksossa, jossa sijaitsee myös hotelli Savonia. Silmät ristissä suunnistin kohti hotellia.

Hotellin aamiainen on varsin edullinen (9,70 e). Sen olen nauttinut muutaman kerran, mutta nyt minua ei tehnyt mieli syödä mitään raskasta.

Sitten silmäni osuivat hotellin Herkkupuotiin, eli osastoon, jossa edellisen päivän ruokaa myydään edullisesti. Vitriinistä saa myös lämpimän ruuan alle 9 eurolla tai salaattia kilohintaan. Nyt edellisen päivän purnukoista löysin herkullisen näköistä vispipuuroa. Hintakaan ei huimannut päätä.

Nappasin puuron mummolasta tuttua aitoa vispipuuroa ja teen matkaan, kaadoin puuron päälle hieman maitoa. Pikku hiljaa, minuutti minuutilta ja lusikka lusikalta aamuni alkoi kirkastua, työt edetä ja lihakset rentoutua...

Kaikessa väitän olleen kyse kuohkeasta marjapuurosta ja kevytmaidosta sekä siitä muistosta, millaista niiden syöminen joskus mummin luona oli.

Ajatukset puurona, mutta onnellisena, Saija

Ruokaa suurella sydämellä

Kattaus on jo puoli ruokaa, sanotaan. Sakkyn eli Savon Koulutuskuntayhtymän Mesikka-ravintolassa (Presidentinkatu 3, Kuopio) on asia tosiaan ymmärretty. 

Koska olen kotona muonitusvastuussa, on aika luksusta saada arkipäivisin maksuton lounas koululla. Ja tokihan hyvä ruoka on hyvää vaikka pahvitötteröstä syötynä, mutta väittäisin että hitusen paremmalle se maistuu kuitenkin, kun esillepanoon on viitsitty panostaa. 

Tässä muutama kuva Mesikan tämänpäiväiseltä vappulounaalta. Huomaa hauskat vispiläkoristeet! Jouluna niissä oli tuikkukynttilöitä, pääsiäisenä keltaisia höyheniä.

Sakkyn ravintolat toimivat myös oppimisympäristönä, eli opiskelijat pääsevät tositoimiin harjoittelemaan tulevaa ammattiaan. Ruoka tehdään ravintoloissa pääasiassa itse ja raaka-ainetilauksissa suositaan paikallisia lähituottajia sekä kotimaisia vihanneksia ja juureksia - sekä luomua. Sen maistaa! Voiko kouluruualta enempää pyytääkään? Ja minkä ihmeen takia peruskouluissa ja päiväkodeissa  ei pystytä samaan? Vai pystytäänkö? 

Tuoreita munkkeja ja itsetehtyä simaa! 

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Hauskaa vappua!
-Senja

PS. Vaikka ravintolat ja kahvilat ovat opiskelijaravintoloita, ovat muutkin nälkäiset tervetulleita. Lisäksi Kahvila Aromista (Presidentinkatu 3:ssa sekin) saa kondiittori- ja kokkauspuolen opiskelijoiden tekemiä herkkuja kohtuuhinnalla!  

Oi, oi, lihapullia!

Minäpä kerron teille pienen tarinan pienestä lihapullasta. Varoitan kuitenkin ensin, että tarina sisältää tuotesijoittelua - ilman sitä tarina jäisi hiukan, noh, mauttomaksi. 

Tarina alkaa, kuten monet tarinat alkavat, lihakaupasta, jossa myydään vain kotimaista lihaa. Eräänä päivänä sinne saapui kaksi lihapullatehtailijaa Kuopiosta. He olivatkin mukavia ja reiluja lihapullatehtailijoita, sillä heille kelpasi vain parhaat lihapalat! He tutkivat ja valikoivat kunnes olivat tyytyväisiä ostoksiinsa. Kun lihat oli ostettu ja pakattu autoon, hurauttivat lihapullatehtailijat (joilla on molemmilla muuten sama nimi ja tehtävä, he ovat Eväsmiehet!) hankkimaan muita tärkeitä aineita, kuten sipulia Pekalta, juureksia muilta paikallisilta tuottajilta ja niin edelleen. Lisäaineet, soijan ja turhat allergiaa aiheuttavat tuotteet he kiersivät kaukaa. Niitä ei tarvita, kun tehdään hyvää ruokaa. 

Kun raaka-aineet oli valittu huolella, hurauttivat Eväsmiehet pieneen lihapullatehtaaseensa, jossa he itse jauhoivat lihat jauhelihaksi. Aina kun toinen jauhoi lihaa, teki toinen muita yhtä tärkeitä lihapullahommia; murskasi valkosipulia tai sipulia, pusersi sitruunamehua tai vaikka murskasi mustapippuria morttelissa. Välillä miehet vaihtoivat vuoroja, kunnes joka ikinen pippuri, sitruuna ja lihapala olivat valmiina tärkeään tehtäväänsä - muuttumaan hurjan herkulliseksi lihapullaksi! 

Miehet hurauttivat sekoittimen käyntiin, sekoittivat ja maustoivat herkullisen lihapullataikinan ja paistoivat ensimmäisen lihapullan, jonka tuoksu alkoi leijailla tehtaassa. Kun pullaa oli yhdessä ihasteltu, makusteltu ja havaittu parhaaksi mahdolliseksi, tekivät miehet taikinasta monen monta lihapullaa. Pullat pakastettiin nopeasti, pakattiin laatikoihin ja näin ne olivat valmiita lähtemään maailmalle pelastamaan monta nälkäistä suuta! Loppu. 

Mutta Eväsmiesten taru ei ole lopussa vaan vasta alussa. Pääsin katsomaan kuinka valkosipuli-rosmariinipyöryköitä tehdään. Oli mukava huomata kuinka arvostus ruokaa ja raaka-aineita kohtaan näkyy toiminnassa ja maistuu lopputuotteessa. Aidot oikeat raaka-aineet, lähituottajien tuotteet ja itse tekeminen, siinä on hyvä resepti. Erityisesti mieltä lämmitti se, että mustapippuritkin tosiaan jauhettiin itse - aivan kuten teen kotonakin! 

Pahoittelen, jos et ole pohjoissavolainen, sillä Eväsmiesten tuotteet ovat paikallinen herkku sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta onnittelut kaikki savolaiset! Käykääpä testaamassa Konttiravintola Mortonin (tulee Kuopioon 18.5.!!!) kuuluisia hampurilaisia, siellä on välissä kunnon pihvi! Lihapullia löytyy ainakin Savoniasta aamiaiselta ja Kuopion Kauppahallista. Noh, ok, narrasin, Jyväskylästä löytyy myös. Onnea myös keskisuomi! 

Nam!
-Senja 

"Jos joudut pulaan, riennän auttamaan." Eväsmies

Hotellit ja aamiaiset Suomessa, osa 2 Sokos Hotel Alexandra

Kuten aikaisemmin kerroin, minä pakkasin reppuni ja piipahdin Jyväskylässä. Reissuun kuului odotusten mukaisesti hyvää ruokaa, juomaa ja pitkät yöunet! 

Hotelliasioissa olen aika rajoitteinen ja suosin yleensä S-ryhmän hotelleja, koska ne eivät ole koskaan pettäneet. Tällä kertaa päädyin hotelli Alexandraan aivan Jyväskylän Matkakeskuksen lähelle. (Pahoittelen kuvieni laatua, toivottavasti asiaan on tulossa muutos lähiaikoina...) 

Sokos Hotel Alexandra

Hotellissa oli siistiä, hyvä tyynyvalikoima, lämpimät peitot ja niin edelleen. Tottakai, niin pitääkin olla. Mutta se aamiainen! Ooh! Sitä kannatti odottaa! Se on ihan oikeasti luksusta, kun jo silloin kun itse kimallat yöelämän pyörteissä (tai noh, myönnetään, nuokut jossain ja mietit, mahtaako kello olla jo niin paljon että voisi lähteä nukkumaan - ajatukset jo siinä pöyheässä tyynyssä) joku toinen keittää aamuksi puuroa. Ja kun vihdoin painat pään siihen tyynyyn, eli hyvissä ajoin ennen puoltayötä, menee puuro uuniin hautumaan yön ajaksi. Eikä ole mitään vesipuuroa se, vaan maitoon ja kermaan keitettyä ohrapuuroa. Luulen että suolan lisäksi salaisena ainesosana on keittäjän rakkaus ruokaa kohtaan, sillä se puuro oli aivan mielettömän hyvää. Pehmeää, sakeaa, täyteläistä... Se ei kaivannut edes voisilmää.
Mainio syy lomailla Jyväskylässä toistekin. 

Lautasellinen silkkaa mielihyvää

Kyltti aamiaisella

Aamiaisella näkyi myös paljon hymyilevää, hyviä huomenia toivottelevaa henkilökuntaa täyttämässä leipäkoreja (lähileipää tottakai!), annostelemassa lapsille puuroa ja siistimässä paikkoja. Henkilökunta oli muutenkin tosi mukavaa niin hotellissa kuin sen ravintoloissakin. 

Me tutustuimme minilomallamme vain Jyväskylän ydinkeskustaan. Paljon kauppoja, kahviloita, baareja ja leipomoita - vireä ja oikein eloisa opiskelijakaupunki jossa olisi viihtynyt pidempäänkin.   

Ensi kerralla taidan testata tätäkin?

Ystävääni Tarjaa lainaten: Loma ei ole käynti jossain paikassa, vaan se on olotila mielessä ja sydämessä!

Aamiaisen jälkeen piti vielä painaa pää tyynyyn...

-Senja 

PS. Onko kotikaupungissasi joitain helmiä joita suosittelisit matkailijoille?  

Rekon kesä

Kuten ehkä on tullut jo selväksi (vai onko, häh?), minä ja Senja tykätään lähi- ja luomuruuasta. Kuopiossakin on onneksi nykyään paljon tarjolla lähituottajien tuotteita niin kaupoissa, kauppahallissa kuin torillakin. Mutta miltäs tuntuisi tavata joka toinen viikko itse tuottajia ja ostaa heiltä tuotteita suoraan?

Reko toimii niin, että liittymällä REKO Kuopion tori-ryhmään Facebookissa, pääsee tekemään ennakkotilauksia suoraan tuottajilta. Tilaukset tehdään useimmiten edelliseen iltaan mennessä ja jaot tapahtuvat torilla joka toinen keskiviikko kello 16-17.

Tuotteita on laidasta laitaan. Paljon on lihaa, jauhoja, kananmunia, maitotuotteita, mehuja, marjoja ja hunajaakin. Osa tuottajista myy leipiä ja leivonnaisia. Reko-tuottajia pyritään saamaan koko ajan lisää eli tiedäpä sitä, mitä Rekon kautta voi jo kohta ostaa.

Itse hyödynnän Rekoa aina kun mahdollista. Tuotteet ovat olleet tuoreita ja maistuvia. Jos ei huvita itse taiteilla riisipiirakoita, täältä niitä saa käsintehtynä. Tai miten ois mustikkakukko tai kennollinen lähimunia?

Rekon kesäaikataulu siis (muutoksia kannattaa seurata fb-ryhmästä):
4.5.  18.5.  1.6.  15.6.  29.6.  13.7.  27.7.  10.8.  24.8.
Jaot kello 16-17

Designia ja ruokavaunu Jäppilästä

Tällä viikolla on ollut meneillään ensimmäinen Kuopio Design Week. Koko kaupunki on täynnä avoimia ovia, ompelukursseja ja pop up-kauppoja. Lauantaina ja sunnuntaina 23.-24.4. klo 10-17 järjestetään Kuopio Design Market. Sinne tulee huikeat 40 käsityöläistä ja muotoilijaa myymään tuotteitaan. Itse järjestän tapahtumia työkseni ja voin kyllä sanoa, että tämä on taidokkaasti järjestetty. Kuopio tarvitsee ainakin yhden isomman Design-tapahtuman: aina vaan parempi, että saimme kokonaisen Design-viikon.

Nälkää ei tarvitse Design Marketissa myöskään nähdä. Olen itse menossa uteliaana tutustumaan tuotteisiin lauantaina ja järjestämään kansainvälisen Vaatevallankumouksen valokuvauspistettä valokuvaaja Iita Sallinpään kanssa. Mutta sitten silmääni osui, että Design Marketin takapihalle tulee tarjolle myös katuruokaa Jäppilästä. 

Jäppilän Kievari on isän ja tyttären yritys. Kievari on auki Jäppilässä kiinteässä paikassa vain kesä-heinäkuun, mutta vaunulla he kiertävät kaikki mahdolliset katuruokafestivaalit Suomessa. Jäppilän Kievari on auki myös tilauksesta. 

Timo Tissari ja hänen tyttärensä Tiia ovat molemmat asuneet Yhdysvalloissa. He alkoivat Suomessa kaivata kunnon Etelävaltioitten tyyliin valmistettua sapuskaa ja laittoivat oman yrityksen pystyyn. Tiia on lisäksi kouluttautunut kokiksi Lontoon Gordon Blu -koulussa. Kaikki tuotteet valmistetaan alusta asti itse kastikkeineen päivineen. Pihvit tulevat Rauhala Angus-tilalta Leppävirran takaa, porsas Joroisten Kaartilan Mallaspossulta ja kaikki mahdollinen vihreä Järvikylän tilalta, Joroisista sekin. 

Huh. Design Marketiin voi mennä muotoilun lisäksi kokemaan myös siis ruokaelämyksiä. Vai miltä kuulostaisi Pepper Brisket Sandwich, Southern Combo with Country Fries tai Black Bean Veggieballs with Sweet Corn & Mashed Potato. Minun korvaan niin hyvältä, että täytyy mennä maistamaan. 

Designia, kevään tuloa sään ailahtelusta huolimatta ja ruuan tuoksua! 

Saija

Matkavalmisteluja

Ensi viikonloppuna lähdetään reissuun. Esivalmistelut on jo pitkällä. Junaliput? Tsek! Hotelliyö? Tsek! Anoppi kylässä? Tsek! Vapaapäivä hommattu? Tsek! Ja se tärkein - matkakohteen ravintola- ja keikkatarjontaa googlattu uutterasti! Minne kauas olen sitten matkalla? Eurooppaan, vai ihan toiseen maanosaan? Ehei, ei sinne päinkään, minä menen Kuopiosta Jyväskylään! 

Sipulikin tietää, että joskus on hyvä olla vähän romantiikkaa...

Jokainen, jonka perheessä on pieniä lapsia, tietää että yksi yö puolison kanssa hotellissa on jo paljon kaukomaan matkakohdetta eksoottisempaa (ja vaatii enemmän pohjatyötä ja suunnittelua kuin moni voisi kuvitellakaan)! Kun reissu muistuttaa lähinnä Amazing racea (se kilpailu, jossa juostaan aikaa vastaan paikasta toiseen) ei ole varaa harha-askeliin. Jos menet syömään huonoon ravintolaan niin se on sitten siinä. Jos valitset vielä huonon hotellin, huonompi homma. Tiedätpä ensi kerralla varautua paremmin. 

Tähän mennessä olen saanut googlella selville, että Jyväskylässä olisi hyvä keikka, jonne minun ei tarvitse lähteä (koska haluan nukkua!) ja muutama hyvä ravintola, joista luultavasti en osaa päättää vaan päädyn vetämään pitkää tikkua siitä, minne mennään! Mikä valinnanvapaus!

Edellisessä postauksessani kerroin ruokaharrastajista, jotka matkaavat ympäri maailmaa täydellisen ruokaelämyksen perässä. He kuulemma voivat jo kotona päättää tarkalleen, minne ravintolaan menevät ja mitä syövät. No, minusta se on ihan itsestäänselvyys. Reissussa on kuitenkin aina syötävä, ja hyvä ruokakokemus on parhaimmillaan nautinto ja elämys kaikille aisteille. Itseasiassa se on jo riittävän hyvä syy koko reissulle. Matkusti sitten Sorrentoon tai Jyväskylään.

Syödään hyvin! Senja